Pia Rauhalahti

Pian polku

Olen vuodenajoista nauttiva, raittiista ilmasta riippuvainen ulkoilija. Olen kahden nuoren aikuisen äiti, maanviljelijän vaimo ja läheisen suvun ympäröimä. Kuljen metsässä kartan kanssa tutkien uusia polkuja ja mieleni liikkeitä. Nuoruuden urheilu on vaihtunut liikunnan iloksi, fysioterapeutin työ kehonhallinnan ammattilaiseksi. Nautin päivittäin uuden oppimisesta ja yhä enemmän aikatauluttomuudesta. 

Oma luontoyhteyteni alkoi muodostua jo pienenä tyttönä metsässä liikkuessa. Metsä oli turvallinen, polku johti aina jonnekin, halusin metsään aina uudelleen. Hiihdosta muodostui tärkeä harrastus, jonka kautta tutustuin myös suunnistukseen ja melontaan, lajeihin, joista nautin edelleen. 

Nuorena fysioterapeuttina 30 vuotta sitten opin, miten erilaisia kehomme ovat, ja miten erilaiset lähtökohdat olemme saaneet. Opin, miltä maailma näyttää pienestä pyörätuolista käsin ja miten sairaus on hidaste mutta ei mikään este tekemiselle ja menemiselle. Matkan varrella aikuisten kanssa työskennellessä ihmettelin, mihin liikkumisen ilo katoaa, kun vuosia kertyy. Kehon väliaikaiset fyysiset rajoitteet jäävät turhan usein mielemme esteeksi pitkäksi aikaa, ja alamme rajoittaa tekemistämme. 

Elämä kuljetti minut maalle, lähemmäs luontoa ja maataloustyön pariin. Navetassa lehmiä lypsäessä opin vastuuta eläimistä ja luonnosta, opin suurpiirteisyyttä. Luonto oli koko ajan läsnä, vuodenajat rytmittivät työtä ja työpäivän sisältö vaihtui kelin mukaan. Maatalous opetti myös luopumista entisestä, ja toi tilalle iloa uuden oppimesta.

Opiskeltuani pilatesohjaajaksi sain lisää työkaluja, joilla voin ohjata jokaista löytämään omat voimavaransa ja opettaa ohjaamaan itseään. Omat loukkaantumiseni sekä kokemus ylikuormittumisesta ovat vihdoin opettaneet lempeyttä ja ymmärrystä omaa kehoani kohtaan, sillä matkalla olen edelleen opettelemassa kehoni kunnioittamista ja kuuntelua. Luontoliikuntaohjaajan koulutus tuntui luontevalta jatkolta, jonka avulla voin yhdistää aiemman kokemukseni luonnossa liikkumiseen ja ohjaamiseen. 

Näillä matkaeväillä ohjaustavastani on muodostunut jokaisen kehoa ja yksilöllisyyttä kunnioittava, luonnollista liikettä etsivä ja liikunnan iloa tavoitteleva. Työssäni en halua vain ohjata, vaan haluan jakaa oman innostukseni sekä liikkumiseen että luonnon rauhaan. 

Ajattelen, että polulta voi välillä eksyä, ja polulta pitääkin välillä poiketa, jotta voi löytää uutta. Juuri silloin voi kohdata kaikkein parhaimmat hetket elämässään. Nähdään poluilla!

Opintopolkuni:

Fysioterapeutti 1989

Method Putkisto ohjaaja 2007

Pilatesohjaaja 2010

Laitepilatesohjaaja 2011

Yrittäjä AT 2012

Spiraalistabilaatio liiketerapia 2016

Modern Nordic Walking Master Trainer 2016

Luontoliikuntaohjaaja AT 2022

-  Pia Rauhalahti

Lisätty ostoskoriin